Selenicereus wercklei – 2 x pistokas
Selenicereus wercklei
Selenicereus wercklei kasvaa luontaisesti Keski-Amerikassa, erityisesti Costa Ricassa ja Panamassa. Laji viihtyy trooppisten metsien puiden rungoilla ja oksilla epifyyttinä, mutta sitä voi tavata myös kallioilla. Kasvutapa on hauska, paksut versot kasvavat alaspäin, mutta pystyvät myös kiipeilemään ilmajuurilla. Versot voivat kasvaa jopa usean metrin pituiseksi huonekasvinakin, mutta niitä voi myös leikata, jos koko alkaa tuottamaan haasteita. Kasvi näyttää kuin rastahiuksilta. Upeinta tässä yökaktuksessa ovat kuitenkin kukat. Lumpeen näköiset, erittäin kauniit kukat avautuvat yöllä. Niitä tulee kasviin paljon ja nuput avautuvat eri aikaan, joten kukinnasta pääsee nauttimaan pitkään. Yksi kukka kestää yhden yön.
Myynnissä 2 x pistokas – n 12-15cm
Hoito-ohjeet:
Valo: Kasvi viihtyy kirkkaassa hajavalossa. Pieni määrä suoraa auringonpaistetta voi edistää kasvua, mutta liika auringonvalo saattaa polttaa varret. Liian varjoisassa kasvi ei kuki.
Lämpötila: Ihanteellinen lämpötila on 18–30 °C. Kasvi ei kestä kylmää ja tulisi pitää yli 10 °C:n lämpötilassa. Suomen oloissa tämän yökaktuksen voi hyvin viedä kesällä ulos, kunhan huolehtii, ettei yölämpö tipu alle 10 asteen.
Kastelu: Kastele säännöllisesti kasvukauden aikana (kevät–syksy), mutta anna kasvualustan kuivua kastelukertojen välillä. Talvella kastelua vähennetään huomattavasti – kastelemme omaa isoa kasvia Viherpistokkaalla vain kerran kuukaudessa.
Kasvualusta: Ilmava ja hyvin vettä läpäisevä kasvualusta, kuten kaktuksille tai orkideoille tarkoitettu seos. Suosittelemme seosta, jossa on kaktusmultaa, perliittiä, kookoskuitua tai männynkuorikappaleita – seos saa olla ilmavaa ja veden läpäisykyvyn on oltava hyvä.
Lannoitus: Lannoita kasvukaudella miedolla kaktuksille tarkoitetulla lannoitteella kerran kuukaudessa.
Hinta (sis. alv):
4,90 €
Upea ja erikoinen korallikaktus-laji, jonka versot ovat kauniisti kierteiset. Harvinaisempi kapealehtinen kanta (minor) myynnissä. XXL amppeli – ANIHARVOIN SAATAVILLA!

TUOTTEET
INFO
TILAA UUTISKIRJEEMME
Saat tiedon uusista tuotteista ja kampanjoista ensimmäisten joukossa!