Siirry sisältöön
Ale!

Lycoris aurea sipuli

Lycoris aurea

En ole varma onko Lycoris – kasvilla suomenkielistä nimeä – ehkä kultainen hämähäkkililja? Joka tapauksessa kyseessä on  Kiinasta ja  Japanista kotoisin olevaupea sipulikasvi, joka viihtyy mainiosti ruukkukasvina meilläkin. Kasvi useimmiten kukkii ensin   ja lehdet tulevat sitten kukinnan jälkeen. Kasvia voi hyvin kasvattaa myös ulkona ruukussa tai istutuksissa, mutta sen on talvehdittava lämpimässä ja pimeässä. Lycoris aurean kukinnon upea väri ja todella erikoinen ulkonäkö tekevät siitä yhden upeimmista kukista!

Lycoriksen normaali kasvusykli on sellainen, että kasvi lepää kesällä ja aloittaa kasvunsa syksyllä. Itse olen kuitenkin kasvattanut omaa sipulia kesäkasvina. Ei kannata kuitenkaan ihmetellä, jos kasvi innostuukin kukkimaan syksyllä tai ei asetukaan talveksi lepoon, vaan lepää vasta keväällä.

  • Istuta Lycoriksen sipuli (tai sipulit) isoon ja mahdollisimman syvään ruukkuun – sekä muovinen, savinen että ns. ulkokasveille tarkoitettu ruukku sopivat. Lycoriksella on voimakkaat juuret ja liian pienessä ruukussa sipuli ei välttämättä kuki.
  • Kasvi tarvitsee ehdottomasti reiällisen ruukun, ja suosittelen myös salaojitusta – esimerkiksi ruukkusoraa pohjalle.
  • Älä istuta sipulia syvälle, vaan laita vain 1/3 sipulista multaan. Kokonaan mullan alla olevat sipulit eivät välttämättä kuki ja voivat myös mätääntyä.
  • Käytä hyvälaatuista ja ravinnerikasta multaa, voit lisätä myös perliittiä.
  • Valoisa tai jopa aurinkoinen paikka  sopii tälle kasville parhaiten
  • Kasvi viihtyy hyvin kesällä myös ulkona, mutta ei kestä yöpakkasia
  • Kastele sipulia säännöllisesti, multa saa vähän kuivahtaakin kastelujen välissä
  • Kun lehdet ilmestyvät, aloita säännöllinen lannoitus.
  • Istuta sipuli joka vuosi uudelleen.
  • Talvella vähennä kastelua ja kun lehdet ovat tuuleentuneet säilytä sipuli lämpimässä ja pimeässä – ruukussa kuivana
  • Lycoris tekee helposti sivusipuleita, josta kasvia voi lisätä. Sivupulit  irroitetaan uudelleenistutuksen yhteydessä ja ne kukkivat yleensä toisena tai kolmantena vuonna

Lycoris – kasvi on myrkyllinen syötynä ja ei siis sovi pikkulapsikotiin, tai kotiin jossa on kasveja syöviä eläimiä.

Myynnissä kukintaikäinen sipuli.

Hinta (sis. alv):

Alkuperäinen hinta oli: 6,00 €.Nykyinen hinta on: 4,50 €.

Varastossa

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat tiedon uusista tuotteista ja kampanjoista ensimmäisten joukossa!

Vieritä ylös