Siirry sisältöön

Pikkujaakonkukka ruukussa

Jacobinia pauciflora

Pikkujaakonkukka on kotoisin Etelä-Amerikasta, erityisesti Brasilian ja Paraguayn alueilta, ja se kasvaa siellä kosteilla alueilla, kuten metsien aluskasvillisuudessa. Kasvi on suloinen viherkasvinakin, mutta erityisen upeat ovat  upean väriset kukat. Kasvi on siitä ihana, että sen kukinta-aika on meillä syksystä kevääseen: se siis ilahduttaa kukinnallaan juuri pimeimpinä aikoina.

Myynnissä iso, nupullinen, jo pensasmaiseksi kasvanut kasvi. Kasvissa on kukkia ja nuppuja, joiden pitäisi pysyä myös postituksen aikana. Tästä emme voi antaa kuitenkaan täystakuuta.

HUOM! Suosittelemme kasvin uudelleenistutusta kukinnan jälkeen. Nämä kasvit ovat meille tulleet yhteistyökumppaniltamme Virosta  ja juurten ympärillä on kevyt harsokangas. Poista tämä harso, ja istuta kasvi voimakkaaseen multaan n. 14cm ruukkuun (voi olla vähän isompikin). Istutus kukinnan jälkeen.

HOITO-OHJEET:

  • Valo: pikkujaakonkukka viihtyy kirkkaassa, epäsuorassa valossa. Paahde voi polttaa sen lehdet, mutta varjossa se pysyy viherkasvina. Pikkujaakonkukan voi hyvin viedä kesäksi myös ulos.
  • Kastelu: pikkujaakonkukka tarvitsee säännöllistä kastelua, mutta ei siedä seisovaa vettä. Anna mullan kuivua vain ihan kevyesti kastelujen välillä, mutta älä anna sen  koskaan kuivua kokonaan.
  • Kasvualusta: Kasvi viihtyy hyvin läpäisevässä, kevyessä ja kosteassa maassa. Käytä tasapainoista istutusmaata, joka ei jää liian märäksi. Voit käyttää tavallista kukkamultaa, johon on lisätty hieman perliittiä tai hiekkaa parantamaan vedenpoistoa.
  • Lannoitus: Aloita lannoitus, kun kasvi on toipunut keväisestä uudelleenistutuksesta. Lannoita viikottain, mitä rehevämpi kasvu, sen parempi kukinta syksyllä!

Lue lisää blogistani: https://vanhantalonikkunallakukkii.wordpress.com/2015/02/16/pikkujaakonkukka-jacobinia-pauciflora/

Hinta (sis. alv):

9,90 

Vain 3 varastossa

Pikkujaakonkukka on kotoisin Etelä-Amerikasta, erityisesti Brasilian ja Paraguayn alueilta, ja se kasvaa siellä kosteilla alueilla, kuten metsien aluskasvillisuudessa. Kasvi on suloinen viherkasvinakin, mutta erityisen upeat ovat  upean väriset kukat. Kasvi on siitä ihana, että sen kukinta-aika on meillä syksystä kevääseen: se siis ilahduttaa kukinnallaan juuri pimeimpinä aikoina.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat tiedon uusista tuotteista ja kampanjoista ensimmäisten joukossa!

Vieritä ylös